Mitä on synteesi psykologiassa?
Synteesi on psykologinen toiminto, jota tarvitaan, jotta yksilö, ryhmä tai organisaatio voi saavuttaa tavoitteensa.
Miksi synteesi on tärkeä?
Synteesiä tarvitaan, jotta voimme oppia kokemuksistamme ja kehittää kokemustemme pohjalta yhä luovempia ratkaisuja elämän suomiin haasteisiin. Synteesi tarjoaa perustavanlaatuisen pohjan tietoisuuden, nykyhetken ja menneisyyden johdonmukaiselle yhdistämiselle, mikä on välttämätöntä, jotta kokemuksista voidaan oppia.
Synteesiä tarvitaan kaikkeen vaativaan toimintaan, jossa täytyy taitavasti eritellä ja yhdistellä erilaisia psyykkisiä toimintoja. Esimerkiksi johdonmukaisen ja eheän minäkäsityksen luominen ei onnistu ilman synteesiä. Synteesi mahdollistaa sen, että voimme yhdistää tavoitteitamme ja kokemuksiamme eri aikoina ja eri rooleissa kokonaisen minämme eri puoliksi ehyellä tavalla. Voimme jouhevasti olla yhtä aikaa ammattilaisia, kumppaneita, vanhempia ja ystäviä. Kun tulemme tietoisemmiksi ajattelumme, tunteidemme ja toimintamme synteesistä, toimintamme tarkoituksenmukaisuus ja tuloksellisuus kasvaa.
Jos emme riittävissä määrin tee kokemuksistamme synteesiä, vaarana on, että ajaudumme huomaamattamme toistamaan samoja erheitä. Entisen erheen välttämiseksi ja kokemuksesta oppineena saatamme siis synteesin loogisena lopputulemana myös päätyä luopumaan jostain. Jos synteesi ei ole riittävää, vaarana on myös, ettemme uudistu muuttuvien olosuhteiden tai markkinoiden mukana. Tällä jumiutumisella on aina hintansa.
-Lähteestä vapaasti mukaellen:
Van der Hart, O, Nijenhuis, E. & Steele, K. (2009). Vainottu mieli-rakenteellinen dissosiaatio ja kroonisen traumatisoitumisen hoitaminen.

